LURRA Editions  –  PL - Box 197  –  00531 Helsinki

LURRA Editions  –  PL - Box 197  –  00531 Helsinki

LURRA Editions -logo (klikkaa takaisin etusivulle) LURRA Editions -logo (klikkaa takaisin etusivulle)

ENKELIN KAUNEUS – GEORGIA O’KEEFFE

Rax Rinnekangas

 

”Olen pelännyt aina, mutta se ei ole estänyt minua tekemästä, mitä haluan.”

Georgia O’Keeffe

 

Georgia O’Keeffe (1887 – 1986) oli yhdysvaltalainen taidemaalari, joka tunnetaan mm. luonnon eri muotoja, kuten kukkia ja luita ja Uuden Meksikon maisemia, esittävistä maalauksistaan.

Kesällä 1917 O’Keeffe matkusti Meksikolta 1946 sodassa Yhdysvalloille kaapatulle alueelle ensimmäisen kerran ja oli mennyttä ihmistä.

Puolisonsa, valokuvaaja, galleristi Alfred Stieglitzin kuoleman jälkeen 1949 hän muutti vakituisesti elämään ja työskentelemään silloin hyvin syrjäiselle Abiquiun seudulle.

Georgia O´Keeffen ja Life-lehden valokuvaajan John Loengardin yhteistyö Paintings & Photographs (Schirmer & Mosel, Saksa, 2006) on sydämenvievä taltiointi edellä mainitun elämänpuitteista kahdessa askeettisessa talossaan – koiriensa ja kasvimaittensa keskellä.

Teoksen mustavalkoiset kuvat ovat vuosilta 1966-67, jolloin O’Keeffe oli kahdeksankymmenen.

Mutta valokuvissa taiteilija ei maalaa, vaan ’on olemassa’ – askareissaan taloissaan, kävelyillään loputtomassa tasanko- ja vuoristomaisemassa, jossa tuuli pyyhkii omaa sieluaan.

Kirjan katselemisesta ja Georgia O’Keeffen ajatusten lukemisesta on tullut jokaviikkoinen pakkoni.

Ei kuitenkaan teoksen sisältämien O’Keeffen maalausten, vaan taiteilijan spirituksen ja ikääntymisen tähden. Ja sen tähden, millä tavalla John Loengard kaiken valokuvissaan esittää.

Miksi O’Keeffe on niin hirvittävän kaunis kirjan kuvissa?  Ei vain siksi, että 20 vuotta ennen vajaan 99 vuoden iässä tapahtuvaa kuolemaansa hänen hahmonsa on niissä yhä kuin enkeliltä.

Georgia O’Keeffe on kaunis siksi, että hänen olemuksestaan ja katseestaan välittyy se kaikkien tärkein ihmisessä – uskollisuus tehdyille valinnoilleen oman elämänsä suhteen.

 

Kirja, jonka uneksin päätyvän jokaisen käsiin, ei kerro erakosta, jollaiseksi Amerikan media on julistanut kalkkarokäärmeiden ja sisiliskojen keskellä liki 40 vuotta eläneen O’Keeffen.

Georgia O’Keeffe ei ollut erakko. Hänen luonaan kävi säännöllisesti seudun ihmisiä ja ystäviä eri puolilta maata ja maailmaa ja hän itse matkusteli eri maissa, keräten matkoillaan mm. kiviä.

Erakoksi häntä kutsuivat taidepiirit, jotka hyötyivät nimikkeestä.

Erakkous – sairaalloisuus, hauraus, yksinäisyyteensä ajettu – on imago, jolla galleristit ovat kautta

aikojen auttaneet naisia sijoittumaan taidemaailmassa.

Galleristi auttoi Helene Schjerfbeckiä metodilla asemaansa 1900-luvun puolivälin Suomessa.

Aikalaista Ellen Thesleffiä, joka oli avoimesti vahva, määrätietoinen ja dynaaminen, miesten omistama julkisuus karsasti, koska naiserakon alisteinen imago ei istunut häneen.

Tarpeensa vuoksi olla uusi nainen eli samanarvoinen miespuolisten taiteilijoiden kanssa Thesleff määriteltiin androgyyniksi – sukupuolettomaksi – mitä hän korosti miesmäisellä ulkonäöllään.

Joka maassa on miespuolisia ihmisiä, jotka suostuvat julkisuuden heille luomaan erakon rooliin, koska miehen kohdalla erakkous ei kuulosta minkään sortin tappiolta, vaan poikkeuksellisen älykkään valinnalta.

Pentti Linkola oli tällainen julkierakko. Ei ollut vuodenaikaa, jona hän ei olisi julistanut arvokkaita totuuksiaan jossakin mediassa.

Linkolan julkinen erakkous oli sitä luokkaa, että myös hänen faninsa kokivat valtaisaa erakkoutta, kun soutivat päivän tai kaksi hänen venettään.

Todellisia erakkoja ei kuitenkaan tunneta julkisuuden kautta.

Erakkous on aidoille erakoille puhdas elämänkatsomuksellinen valinta. Aidot erakot eivät mene elämään yksin jonnekin siksi, että heitä esitellään muulle maailmalle siinä tilassa.

Oikeiden erakkojen olemassaoloa ei edes tiedetä, sillä olemattomuudessaan he ovat kaikkein eniten olemassa itselleen ja muulle maailmalle.

 

Georgia O’Keeffea kuvaava arkaainen kirja on vaikuttava tutkielma syrjäiseen arkielämään sitoutuneen luovan ihmisen meditatiivisia tasoja sisältävästä läsnäolosta aikatilassaan.

Muun muassa keittäjä, puutarhuri ja piika jakavat O’Keeffen arkea Ghost Ranchilla, jossa on hänen ateljeensa, jonka pöytiä ja hyllyjä asuttavat tienoon eläinten kallot ja sarvet, luut ja kivikokoelmat.

Kyse on luonnollisen, elävän kuoleman läsnäolosta talossa.

Paljaat, kalkitut seinät luovat syviä varjoja, jotka silmillään valaisevat tarkkailevaa aurinkoa.

Aluskasvit ovat kuuntelevia korvia kokonaisuudessa.

Kyse on osin valokuvaajan kyvystä välittää henkistynyt tunnelma ja kuvien vedostamisen taiteesta.

Ennen kaikkea kyse on Georgia O’Keeffen elämänvalinnan – hänen määrätietoisesti rakentamansa olemassa-olemisen-muodon – luomasta vaikutelmasta.

 

Rauha, joka kirjan sivuilta huokuu, ei ole sitä rauhaa, mitä koetaan mökillä saunan ja iltauutisten jälkeen.

Kyse on vuosikymmenten aikana asukkaaseen asettuneesta ’kolmannesta läsnäolosta’.

Georgia O’Keeffe kokee kolmannen läsnäolon aamu- ja iltakävelyillä tasangolla ja harjanteella kahden chow chow’nsa – Kiinan pystykorvan – kanssa.

Läsnäolon suo maisemallinen puhuva autius, joka täyttää kaiken paikallisen taivaan alla.

Maisema ei ehdota Luojan lahjoittamia kukkia poimittaviksi; on hulluruohoa ja kaktuksia, kuivia, valkoisia luita, kotoisin menneestä ja tulevasta, vaan ehdottaa syvää läsnäoloa.

Nähdessään eläinten luiden valtaisan meren kesällä 1917 Georgia O’Keeffe oli heti tiennyt loppuelämänsä osoitteen. Hän oli yrittänyt välttää sitä viemällä tynnyrillisen luita New Yorkiin.

 

Taiteilijoiden ateljeet ja kodit ovat kautta aikojen olleet paratiisin maallisia sovellutuksia, koska niissä luodaan sellaista, jota kukaan ulkopuolinen ei tule välttämättä koskaan näkemään.

Georgia O’Keeffen luovuus oli tuottanut hedelmää jo ennen Uuteen Meksikoon asettumista.

Puoliso Alfred Stieglitzin eurooppalaiseen ja amerikkalaiseen avantgardeen erikoistunut ’291’-galleria oli toiminut hänen taiteensa tehokkaana levittäjänä jo debyyttinäyttelystä alkaen.

Asettuminen Abiquiun seudulle – Stieglitzin seuraamatta sinne häntä – merkitsi O’Keeffelle asettumista jaettavan rakkauden sijasta jakamattomaan rakkauteen suuremman kanssa.

Kirjan sivuilla 80-vuotias enkeli terapoi myös jokaista omaa vanhuuttaan pelkäävää.

O’Keeffe terapoi, koska hän sitoutui uuteen rakkauteensa ja sijaintiinsa, jotka lopullisesti loivat häntä.

Tämä on yksi syy, miksi O’Keeffen taloista ja lähikaupunki Santa Fe:ssä – Pyhän Uskon kaupungissa – sijaitsevasta kotimuseosta on tullut ennen kaikkea luovien naisten pyhiinvaelluskohteita.

Saapujat toivovat sinapinsiemenen kokoisen uskon tarttuvan heihin O’Keeffen hengestä ja taiteesta, jotta hekin uskaltaisivat aloittaa oman elämänsä luonteensa toivomalla tavalla.

Silloin kun vielä toimin valokuvaajana, pidin lukuisia näyttelyitä eri puolilla Meksikoa, mutta maan pohjoisrajan yli en koskaan mennyt.

Ajaton, jokaisella katselukerralla rikastuva kirja Georgia O’Keeffestä korvaa senkin menetyksen.