LURRA Editions  –  PL - Box 197  –  00531 Helsinki

LURRA Editions  –  PL - Box 197  –  00531 Helsinki

LURRA Editions -logo (klikkaa takaisin etusivulle) LURRA Editions -logo (klikkaa takaisin etusivulle)

KATARIINA SUUREN PALUU VENÄJÄLLE

– IVAN BUNIN JA JULIA NAVALNAJA

Rax Rinnekangas

 

"Moskovassa Mitjan viimeinen onnellinen päivä oli maaliskuun yhdeksäs."

Ivan Bunin: Mitjan rakkaus

 

Entisen virkaheiton KGB-upseerin Vladimir Putinin toiminnan taso on sitä luokkaa, että venäläisyyden pysyvimmän symbolin – Maatuska-nuken – rakenne on muuttumassa.

Maatuskan sisältämän viiden nuken uudet identiteetit ovat pienimmästä alkaen: Katariina Suuri, Josef Stalin, Vladimir Putin, Aleksei Navalnyi – ja Julia Navalnaja.

Nuken uutta versiota ei ole vielä virallisesti julkistettu Moskovan kaduilla.

Julkistaminen tapahtuu hyvissä ajoin ennen Venäjän seuraavia presidentinvaaleja.

 

Uusi versio todentaa sen, miten venäläisen naisen identiteetti on kirkastumassa siitä, millaiseksi venäläinen kirjallisuus määritteli sen tsaarinvallan aikana.

Tavassa, jolla Julia Navalnaja on asettunut miehensä vankeustuomion jälkeen venäläisten ja maailman tietoisuuteen, on kyse historian uudeksi alkamisesta.

Rajan takana on käynnistynyt naisvoiman eli ’Katariina Suuren paluu’ venäläiseen todellisuuteen, mutta uusin aattein ja vaattein, sisällöin ja tavoittein.

 

Vallankumousten jälkeisenä aikana Ivan Aleksejevitš Bunin (1870–1953) oli ensimmäinen venäläinen kirjailija, jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto.

Tämä tapahtui vuonna 1933 putinilaisen esidiktatuurin – stalinismin nousun – kulta-aikana.

Nobelia oli ehdotettu kolmesti Leo Tolstoille, mutta kartanonherra oli kieltäytynyt kunniasta.

Ivan Bunin sai Nobelinsa siksi, että hän oli klassisen venäläisen kirjallisuuden viimeinen merkittävä edustaja ja veriseksi kiihtyvän neuvostojärjestelmän leppymätön vihollinen.

Vanha nainen | Zerkalo - Russian Mirror | Rax Rinnekangas

Ennen vallankumousta Bunin oli tunnettu vanhojen aateliskartanoiden autioitumisen ja rappion, maaseudun kurjuuden ja ummehtuneiden pikkukaupunkien kuvaajana ja ihmisten kuvaajana.

Vuonna 1920 emigroituessaan pysyvästi Ranskaan hänen teostensa teemoiksi vaihtuivat nostalginen Venäjä ja ihmisen ulkopuolisuus; menehtyvä rakkaus ja lohdullinen kuolema.

Kaiken ylle Stalinia vihaavan emigrantin kynä väritti loputtoman kaipuun venäläiseen valoon ja maisemaan.

Samaa toivotonta kaipausta potivat monet jälkistalinistista pakkojärjestelmää ulkomaille paenneet eri alojen taiteilijat, kuten Rudolf Nurejev ja Andrei Tarkovski.

 

Eräänä 70-luvun kesänä ostin markalla Ivan Buninin teoksen Valitut Kertomukset (toimittanut ja suomentanut Juhani Konkka, WSOY, 1969), joka sisältää Mitjan rakkaus -nimisen pienoisromaanin.

Goethen Nuoren Wertherin kärsimyksiin rinnastettu kertomus on 1900-luvun alkuun sijoittuva kuvaus kartanonpojan traagisesta rakkaudesta Moskovassa näyttelijäksi opiskelevaan tyttöön.

Maalaisen Mitjan syöksy kaupungissa kasvaneen Katjan tavoittamattomuutta vasten voidaan lukea metaforana vanhan ajan tuhoutumisesta uuden aikakauden rajuissa rattaissa.

Katja on tunteissaan julmasti ailahteleva kaunotar ja täynnä määrätietoista kunnianhimoa.

Hän on maisti venäläisen naisen identiteetin muuttumisesta teollistuvan vuosisadan aikana.

 

Siitä, millä tavalla venäläinen nainen määriteltiin venäläisessä kirjallisuudessa edeltäneellä vuosisadalla, on malliesimerkki Leo Tolstoin Anna Karenina (1875-77).

Kaksiosaisen mammutin ydinteemoja ovat naisen tekemä aviorikos ja naisen tekemän rikoksen seuraukset naisen vaarantamalle avioliitolle.

Myös miesten luoma Raamattu ja miesten hallitsema uskonto olivat tärkeässä asemassa miesvallan ’naiskirjoissa’.

 

1980-luvulla alkaneessa venäläisen nykykirjallisuuden nousussa naisten yksityisintä elämää ja oikeuksia on nostettu määrätietoisesti esiin miesten luomasta pimeydestä.

Lasten ohella naisiin kohdistuvasta perheväkivallasta on tehty päivänvalon julkista.

Uuden ajan uusimmissa naiskirjoissa kuvataan naisten arkielämää ja perhettä, nuoria naisia ja heidän vaikutustaan maansa kehitykseen ja ympäröivään todellisuuteen.

Kirjoissa tulevat esille monenlaiset tyylilajit ja historiallinen naisperspektiivi, kuten Guzel Jahinan Suleika avaa silmänsä -romaanissa (suomentanut Kirsti Era, Into, 2016), joka on stalinismiin ja Siperian karkotuksiin liittyvä, naispuolisen Pasternakin Tohtori Živago kakkoseksi luokiteltu teos.

Uusista venäläisistä naiskirjoista löytyy sekä dystopiaa – pelon ja kauhun utopiaa – että realismia.

 

Naisvoiman kielteistä vaikutusta mieheen kuvaava Mitjan rakkaus ilmestyi ensimmäisen kerran venäläisten emigranttien politisoituneessa kirjallisuuslehdessä ”Sovremennye zapiski” (vapaa suomennos: ”Aikalaiset paperit”) Pariisissa vuonna 1925.

Sankarin sydämen roihu on tuhoon tuomittua jo lähdössään, koska se perustuu klassiseen uskoon, että kun mies rakastuu naiseen, objektilla ei ole sen jälkeen asiaan enää sanomista.

Harhansa tähden Mitja ajautuu sairaalloiseen mustasukkaisuuteen näyttelijänä urallista nousua suunnittelevan Katjan suhteen – lopulta itsemurhaan kotikartanonsa kamarissa.

Tämä on ydinjuoni, jonka ympärille Bunin luo vertaansa vailla olevan kuvaelman venäläisestä maisemasta ja sielullisesti ikävästä johonkin – poliittista – horisonttia kauempaan.

Nainen kantaa lasta | Zerkalo - Russian Mirror | Rax Rinnekangas

Buninin teos synnytti minussa Venäjä-kuumeen, jonka tuloksena matkustin 90-luvulla harva se vuosi kuukaudeksi rajan taakse – kokeakseni vastaavan maisemallisen ikävän jonnekin.

Marilaisen veljeni Sergei T:n kanssa risteilimme niin Leo Tolstoin Jasnaja Poljanan mailla Tulan lähellä, Moskovasta pari tuntia etelään, kuin luontouskovaisen marikansan mailla Volgan Mutkassa.

Kävimme luostareissa ja osallistuimme uhrijuhliin salaisissa metsissä, joita Stalinin pommikoneet olivat tuloksetta yrittäneet hävittää 20-luvulla Isä Aurinkoisen vihatessa mareja (silloisia tseremissejä).

Kokemuksista syntyi ensin kuvateos Noitakuningatar Volgan Mutkassa (Pohjoinen, 1996) – sitten dokumenttielokuva Toisen jumalan lapset (Kinotar, 2000).

Molempien otsikot viittaavat autonomisten marien luontouskoon, jolle Boris Jeltsin oli antanut virallisen aseman Venäjän kirkon – ortodoksisuuden – rinnalla vuosi ennen Neuvostoliiton kuolemaa vuonna 1991.

 

Päiväkausien kävelymaratonien aikana Volgan eteläpuolisilla aroilla, joilla yövyimme kylien aitoissa ja saunoissa, maisemallisen kaipuun kokemus toteutui kuten Buninin kertomuksessa.

Mutta huomattavasti pitkävaikutteisemmat kokemukset olivat irti maisemasta.

Joskar-Olassa, Mari Elin tasavallan pääkaupungissa, meistä tuli aateveljet kulttuuriaktivistin kanssa, jonka Kremlin gangsterit olivat pieksäneet henkihieveriin nationalististen mielipiteittensä tähden.

Kylissä kerrottiin, että aluejohtajia oli pakotettu uhkauksin äänestämään venäläistä ehdokasta marilaisen ehdokkaan sijasta autonomian presidentinvaaleissa.

Eri puolilla valtavaa maata kohtasimme ihmisiä, joilla oli yhdenmukainen kanta Moskovasta käsin johdetusta Putinin diktatuurista ja sen vahvistumisen perusteista.

 

”On olemassa yksi ainoa jakamaton Venäjä ja se on federaationimikkeen alainen työleiri.”

”Järjestelmän tehtävä on pitää se leiri – koko imperiumi – venäläisenä ja väkivallan avoin käyttö ja uhka ovat perinteiset keinot sen toteuttamisessa.”

”Venäjällä syntyy joka vuosi miljoonia poikia, joista tietty prosentti kasvaa aikuisiksi alistaminen ja sorto mielessään.”

”Nämä pojat oppivat elämästä vain ja ainoastaan miliisin ja sotilaan taidot eivätkä halua muusta tietääkään.”

”Heistä rakentuu aikuisina koko poliittisen järjestelmän alusta, joka ei esitä kysymyksiä tekemiensä rikosten – pieksämisten ja kidutusten, tappojen ja murhien – perään.”

 

Nuo olivat tuntoja 90-luvun Äiti Venäjällä – ne ovat suoraan sijoitettavissa tähän päivään.

 

90-luvulla kuvasin materiaalit myös kuvateokseen nimeltä Zerkalo – Russian Mirror, joka on matka ei buninilaiseen eikä putinilaiseen, vaan tarkovskilaiseen valoon.

Teoksen tekstiosuus kirjaa venäläisten intellektuellien esittämiä totuuksia alituisena mysteeriona säilyvän kotimaansa hengestä (suluissa olevat kommentit ovat tätä päivää):

 

Venäjä on todellisuus, jonka pelossa läntiset kulttuurit alkoivat toistensa jäljitelmiksi.

(Donald Trump – kommunismin kauhu korviensa välissä – on tämän muodin mannekiini.)

 

Venäjä on hyvinvointia niukkuudessa, jossa sairastetaan länsimaista köyhyyttä.

(Kiekkokaukalolla varustettu palatsiprojekti Mustan Meren rannalla kuvastaa tätä.)

 

Venäjä on jatkuva uni, josta venäläiset eivät halua herätä.

(Yli 40 miljoonaa siviiliä murhauttanut Josef Stalin valittiin Venäjän suosituimmaksi henkilöksi äskettäin.)

 

Venäjä on koti-ikävä, jollaista ei koe mistään toisesta maasta karkotettu runoilija.

(Venäjä on myös koti-ikävä, jollaista ei koe missään toisessa maassa myrkytetty opposition edustaja.)

 

Venäjä on arkipäivä, jossa jokainen tulevaisuus loppuu menneisyyteen.

(Vankileirien saaristo on ainoa demokratian muoto, jonka Kremlin nykyhallinto tunnustaa.)

Sirppi ja vasara | Zerkalo - Russian Mirror | Rax Rinnekangas

Kaikki edellä lueteltu on aitoa ja alkuperäistä, koska Venäjä on plagiaatti ainoastaan itsestään.

 

Maansa tavat perin juurin tunteva Aleksei Navalnyi palasi Saksasta Venäjälle, jotta hänet vangittaisiin ja Putinin hallinto tuomitsisi hänet, jotta tie valmistuisi ’Katariina Suuren paluulle’.

 

Katariina Suurella tarkoitan naisvoimaa – en identifioimista saksalaiseen Katariina Suureen (1729–1796), joka avioliiton kautta kuului Romanov-sukuun ja kaappasi verettömästi vallan puolisoltaan keisari Pietari III:lta ja kehitti valtakuntaansa (1762–1796) mm. sotien kautta.

 

Ilman miehensä saamaa rikollista tuomiota ja sen saamaa maailmallista huomiota ekonomisti Julia Navalnajaan kohdistuvat poliittiset odotukset eivät olisi realistisia.

Ilman syntynyttä omaa valtaisaa maailmanmainettaan myöskään ennusteet Julia Navalnajan hengissä säilymisestä eivät olisi korkeat seuraavan kahden vuoden suhteen.

 

Vaikka Vladimir Putin tekee perustuslain muuttamisen suhteen enemmän kuin kaikkensa, jotta turvaisi asemansa vuoteen 1936 saakka, tulevaisuus vuotaa jo sisään.

Miljardööriklubinsa jäseniin kohdistuvien pakotteiden keskellä virkaheitto KGB-upseeri tietää, mikä odottaa alkaneen tien päässä: Julia Navalnajan ehdokkuus vuoden 2024 presidentinvaaleissa.

Jos Navalnaja onnistuu säilymään hengissä ja terveenä, ja jos vaaleissa saa olla vastaehdokas ja jos vaalit ovat rehelliset, hänet valitaan Venäjän seuraavaksi presidentiksi, joka armahtaa miehensä, joka kärsii siinä vaiheessa mitä todennäköisimmin elinkautista tuomiotaan – jos on edelleen elossa.

 

Mitjan rakkauden ilmestyessä (1925) monet eurooppalaiset kirjailijat, kuten tanskalainen Georg Brandes ja ranskalainen Henri de Régnier, nostivat sen Tolstoin ja Turgenjevin teosten luokkaan.

Italiankielisessä käännöksessä Ivan Buninin toivottiin korvaavan Mitjan itsemurha eli ’väärä loppu’ oikealla lopulla eli Mitjan pääsyllä Katjan tarjoaman ’rakkauden kodin täyttymykseen’.

Kaikki sen tähden, että naisen tarve luovaan elämäänsä tuntui italialaisittain petokselta.

 

Itävaltalainen runoilija Rainer Maria Rilke loihti Mitjan rakkaudesta Russkaya Mysl -lehdelle kirjeen, jossa hän analysoi metodisesti päähenkilön itsetuhoista käyttäytymistä ja ’väärää loppua’:

"Ongelma oli se, että Mitja asetti koko tuntemansa ja näkemänsä maailman pienelle lähtevälle veneelle nimeltä Katja…”

”Ja sillä veneellä koko vanha maailma purjehti pois hänen luotansa.”

 

Ivan Buninin pienoisromaanin kliimaksi – miesmielen potema kauhuntunne – on parhaillaan käynnissä Putinin Neuvostoliitossa.

Kun umpikiero diktaattori ei osaa muuta kuin murhauttaa ja myrkyttää opposition edustajia hätänsä ja vihansa keskellä, lopputulos on imperiumin täyttävät mielenosoitukset ja paniikki politiikan piikkipuistossa.

Tilanteessa tarvitaan naisvoimaa, jonka omistajalla on raamit asettua kansallisen pelastajan asemaan – Maatuskan uloimmaksi kuoreksi.

 

Kirjailija Dmitry Bykov luonnehti Julia Navalnajan merkitystä kasvavaan pelkoon ja kasvavaan työttömyyteen ajetulle Venäjän kansalle tammikuussa:

"Hän tulee kohtaamaan kovia olosuhteita, mutta jokin ihme auttaa häntä voittamaan maailman Pahan."

Sarjasta Zerkalo - Russian Mirror, 2004

Sarjasta Zerkalo - Russian Mirror, 2004

Sarjasta Zerkalo - Russian Mirror, 2004