Christian Kracht on vuonna 1966 Saanenissa syntynyt sveitsiläinen kirjailija, journalisti. Ennen kirjailijanuraansa hän asui mm. Buenos Airesissa, Firenzessä ja Katmandussa ja työskenteli Der Spiegel -lehdelle New Delhissä ennen muuttoaan Bangkokiin, josta käsin tutustui Kaakkois-Aasiaan. Hänen teoksensa ovat saaneet palkintoja, mm. Herman Hesse -palkinto 2016, Dublinin kansainvälinen kirjallisuuspalkinto 2017, Sveitsin kirjallisuuspalkinto 2021, ja teoksia on käännetty 30 kielelle. Debyyttiromaanista Faserland (1995) alkaen Krachtin teoksissa henkilöt ovat tehneet matkoja henkisten valaistumisien ja utopististen kokemusten äärelle eri maihin ja kulttuureihin. Toden unenomaisuus ja unen todenomaisuus, maustettuna mustalla ironialla ja sarkasmilla, samoin kuin tietty pastissi; sekoitus ’korkean ja matalan kulttuurin’ vaikutteita, ovat perussävyjä Krachtin teoksissa, kuten romaanissa Imperium (2012), jossa seurataan historiallisen hahmon, August Engelhardtin vaelluksia Bismarckin saaristossa (nyk. Papua-Uusi-Guinea) 1900-luvun alussa, Joseph Conradin Pimeyden sydän -romaanin hengessä. Eurotrash on kuvaus Christian Kracht -nimisen dandykirjailijan ja hänen älyllisesti nerokkaan, mielenterveydeltään järkkyneen 80-vuotiaan äitinsä impulsiivisesta taksimatkasta sveitsiläiseen maisemaan ja ylös vuorille tavoitteena löytää alppitähtikukkia ja afrikkalaisia seeproja ja ennen kaikkea toisensa vuosikymmenen syvän konfliktin jälkeen. Molempia painaa se, että he tulevat liian rikkaaksi ehtineestä suvusta, jonka 1900-luvun muistot ovat täynnä paitsi menetettyjä maailman taideaarteita, myös itsetehtyjä kauheuksia; natsimenneisyyttä, sadomasokismia, seksuaalista hyväksikäyttöä, koko nousukassuvun laajuudelta. Synkistä teemoista huolimatta kokonaisuudesta rakentuu kirkas, apokalyptinen kuvaus anteeksiannon voimasta; poika ja äiti tunnistavat keskinäisen rakkautensa, jota mikään skisma, saati häpeä ja viha mennyttä kohtaan, ei ole kyennyt sammuttamaan. Sillä voimalla elämä voi jatkua; niin pojan elämä Sveitsissä, jonka tämä kokee poliittisine luurankoineen, pankkitileineen ja asukkaidensa itserakkauksineen maanpäälliseksi tragikomediaksi, kuin äidin saavuttamassa Afrikassa – seeprojensa keskellä.