Vuoden 2019 Nobel-palkitun Peter Handken suurromaani on merkityksellisten hetkien rykelmä

Peter Handke piti Nobel-puheensa Tukholmassa joulukuussa 2019. NOBEL MEDIA / DAN LEPP

Peter Handke: Hedelmävaras. Suom. Arja Rinnekangas. Lurra Editions, 2020. 592 s.

Pariisin lähettyvillä Chavillessa asuva itävaltalainen Peter Handke (s. 1942) tiedetään rajoja ylittäväksi prosaistiksi, jonka teokset tarjoavat usein maiseman ja mielen yhteensulauttavia eriskummallisia vaelluksia. Handken romaani Hedelmävaras – tai menomatka sisämaahan vihjaa jo alaotsikossaan, että tälläkin kertaa luvassa on jotain tavanomaisen epätavallista säännönmukaisen omalakiselta kirjailijalta.

”Yhtäkkiä minulle kuului kaikki aika maan päällä. Niin vanha kuin olinkin: enemmän aikaa kuin koskaan. Ja elämän kirja: avoin ja samalla lukittu, sivut, erityisesti ne kirjoittamattomat, hehkuen maailman, täkäläisyyden tuulessa.”

Hedelmävaras kuvaa muutamaa elokuista vuorokautta Pohjois-Ranskassa Picardien alueella vaihdellen kerrontansa fokusta kertojasta romaanin nimihenkilöön, tapansa vuoksi Hedelmävaras-lempinimellä kutsuttuun nuoreen naiseen, Alexiaan. Heidän muistonsa, aistimuksensa ja kohtaamisensa ihmisten sekä muiden olentojen kanssa Oise-joen luonnonkauniilla tienoilla välittyvät lukijalle useista näkökulmista kuin kubistinen maalaus.

Kerronnallisella suvereniteetillaan miltei hypnoottisen tehon saavuttava Hedelmävaras muistuttaa itsetietoisuudessaan ja normatiivisen proosakerronnan toistuvassa kyseenalaistavuudessaan Samuel Beckettin teoksia, mutta romaanin ääni on Peter Handken välittömästi tunnistettava ääni. Molempien kirjailijoiden laajaan tuotantoon sisältyy myös näytelmiä, runoja ja käsikirjoituksia. Kaspar-näytelmällään (1967) eurooppalaiseen kulttuurikenttään murtautunut Handke tavoitti uransa suurimman yleisön käsikirjoittamalla Wim Wendersin ohjaaman elokuvan Berliinin taivaan alla (1987).

Hedelmävaras on kaiken kaikkiaan tavattoman yltäkylläinen lukukokemus

EEPOSMAINEN Hedelmävaras rinnastuu Handken aiemmista romaaneista Moravalaiseen yöhön ja Suureen putoukseen, mutta se kulkee vielä hieman niitä kauemmas sanataiteen käymättömillä korpimailla, mikä sinetöi Ruotsin akatemian päätöksen myöntää Handkelle viime vuonna Nobelin kirjallisuuspalkinto ”vaikuttavasta tuotannosta, jossa hän on kielellisellä kekseliäisyydellä tutkinut inhimillisen kokemusmaailman syrjäseutuja ja erityisyyttä”.

Hedelmävaras on kaiken kaikkiaan tavattoman yltäkylläinen lukukokemus, jonka jälkeen todellisuus näyttäytyy avarampana, merkityksellisempänä ja yksityiskohtaisempana. Se synnyttää halun kunnioittaa sadepisaraa tammenlehdellä niin kuin tuo pisara olisi pudonnut vuosikymmeniä sitten menehtyneen puhdassydämisen esivanhemman silmäkulmasta tähän päivään.

Handken syvämietteisyydessään ilmaisuvoimainen proosa henkii olemassaolon määrittelemättömän rikkauden hyväksyvää maailmasuhdetta, joka saattaa laittaa lukijan oman maailmasuhteen koetukselle, kuten kirjallisuuden tehtäviin kuuluu.